Aloin tekemään lapselle takkia haalareista ylijääneistä paloista tulppaaniteemalla, mutta lienee viisainta muistuttaa itseään tällä. Herra Murphy lienee kylässä meillä, teen ihan idioottimaisia mokia ja perusjututkaan eivät suju. Katsotaan tuleeko tuosta tuluskukkaroakaan, vai piilotanko todistusaineiston (juuri siivotun) kaapin perimmäiseen nurkkaan. Olisi meillä takkakin, palaisikohan tuo?
Käsityökrapula on iskenyt, oikein mikään projekti ei etene. Olen tuijotellut iltaisin puikkojakin plääh-ajatusten vallassa, edes starsky ei ole edennyt juuri yhtään. Olen yrittänyt hoitaa asiaa vinguttelemalla Visaa nettikaupoissa, ehkäpä seurauksista on todistusaineistoa blogissa jo ensi viikolla.
Aikaansaamattomuutta on vain edistänyt äidin huoli, blogitaapero osoitti taas lasten taipumuksen nanosekuntien kiihtyvyyteen torstaina vetäessään kuuman kahvin päällensä. Tuloksena ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja rinnassa ja leuassa. Pienen pitäisi kyllä parantua entistä ehommaksi, tosin arpiakin voi jäädä – varmaa arviota emme ole saaneet.
Olen herätellyt inspiraatiota siivoamalla kangaskaappeja läpi, mutta nyt sisältään ei uskalla enää koskea, ettei sekasotku yllätä uudestaan. Mitenhän tuon ihmeellisen siisteyden saisi pysymään yllä – nyt kaapeista jopa läytää jotakin!
Aikaisemmin kaapit olivat täynnä pussukkaa ja nyssäkkää, sisältänä iloinen sekamelska pienempiä ja suurempia kangaspaloja. Heitin pienen silpun ihan surutta pois, ja loput pienemmät tilkut silitin (!) ja järjestelin nätisti tyypin mukaan laatikkoihin: juhla- ja vuorikankaat yhteen, fleece- ja tekoturkispalat toiseen sekä tikki- ja ulkoilukangaspalat kolmanteen.
Uskomatonta miten paljon kangaskasseista ja -mytyistä läytyi tukikankaitakin – olen aina ostanut lisää kun en ole edes tiennyt mitä sotkuinen kaappinen sisältääkään. Fleecejäkin oli vaikka mitä – uusia applikaatioidiksiä tuli vaikka millä mitalla. Vielä kun kaapeista läytyisi aikaa ja kärsivällisyyttä, niitä ei taida saada edes netistä Visaa vinguttamalla?
Isompia kangaspaloja on niitäkin vaikka millä mitalla: erivärisiä pellavoita, collegea, resoreita, trikoita, Kiinasta tuotua silkkiä, flanellia, vakosamettia, housu- ja hamekankaita, paksuja puuvilloja. En edes muista mihin mikäkin kangas on aikanaan ostettu.
Kaivoin myäs tilkkuleikkurin esille ja palastelin jo jonkun verran neliäitä joistain onnettoman pienistä puuvillatilkuista. Niistäkin on luvassa jotakin, joskus.
Entä miten käsityönharrastaja oppii lukemaan? Tietenkin käsityölehdistä! Kuvassa on suuri aarteeni, vanhoja Suuri Käsityökerholehtiä vuosilta 1974-1977, sisältäen ihka ensimmäisen numeron. Nämä olivat meillä olohuoneen hyllyssä siististi kansioissaan, kun olin pieni. Tiesin, että kakkoskansion toisessa lehdessä yhdellä aukeamalla on samanlainen pinnasänky kuin itselläni.. ja sitä kävin ihailemassa harva se päivä. Olin aina kiinnostunut kirjaimista ja tavaamisesta, ja lueskelin toki paljon muitakin kirjoja – vaan eräänä päivänä olin juuri pinnasänkyaukeamaa katsellessani kysynyt ”Näinkö sitä luetaan?” ja lukenut käsityöohjetekstiä sivulta äidilleni.
Haaste: Tue suomalaisten lasten hyväksi tehtävää tärkeää vapaaehtoistyötä lahjoittamalla rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton tilille ja/tai lisäämällä blogiisi linkki Miljoona Lapselle -sivulle (http://www.miljoonalapselle.net). Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei ole tämän haasteen takana, vaan haaste on yksityishenkilöiden liikkeelle laittama.
Ohje: Kun saat tämän haasteen, tee siitä merkintä blogiisi. Kerro samalla, päätitkä tehdä lahjoituksen Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Jos oma tilisi sattuu olemaan miinuksella, lisää kuitenkin blogisi linkkivalikoimaan linkki Miljoona Lapselle -sivulle. Se ei maksa mitään. Miljoona Lapselle -sivulla julkaistaan linkki blogiisi, kun olet ilmoittanut sivun ylläpitäjille mahdollisesta vähintään 10 euron lahjoituksestasi (ohjeet sivulla). Valitse sopiva määrä tuntemiasi/tuntemattomia ihmisiä ja haasta heidät toimimaan samoin. Linkitä haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käy ilmoittamassa heidän viimeisimmän blogimerkintänsä kommenttilaatikkoon tästä haasteesta. Heidän tulee myös kopioida tämä haaste ja ohje omaan merkintäänsä.
Käsityöriippuvainen haastoi minut mukaan hyväntekeväisyystempaukseen! Kaivelen kuvettani kunhan löydän pankkitunnukseni, linkki Miljoona lapselle -sivuille löytyykin jo nyt sivupalkistani. Haastan mukaan nettituttujen blogeja:
Tiedän, että moni tarvitsee ne ”miljoonat” omille lapsilleenkin, mutta osallistuttehan ainakin linkillä!
Putosin lankahamstereista, eikä materiaalinostolakon kanssa mene muutenkaan oikein hyvin! Teimme retken Tampereelle, ja shoppailumahdollisuus oli luonnollisesti käytettävä hyödyksi. Oikeastaan ostin itselleni läjän synttärilahjoja sunnuntaina tapahtuneen vanhenemisen kunniaksi. Loppujen lopuksihan lankavarastoni oli jo varsin onneton, ja seliseli!
Akateemisesta kirjakaupasta läjä lehtiä ja Stockmannilta silityssiirtokuvapaperia tulostimeen.
Triteksiltä halpaa trikoota, kuvan kankaat kympillä.
Aili Jokiselta Gjestal Topp’t Tä:ta kilon verran luonnonvalkoisena, näistä tulee todennäkäisesti Starsky tai vastaava. Ja kun vauhtiin päästiin, tänään Prismasta 600g Samosta lehmuksenvihreänä, joku hourglassin tapainen perusneule olisi tarpeen.
Eufemia haastoi kertomaan mielestäni kauniita blogien nimiä. Minusta on kivaa, jos blogin nimeämiseen on panostettu. Pidän suomenkielisistä nimistä suomalaissa blogeissa, englanti ja anglismit valtaavat jo niin kovin paljon tilaa paikoissa, joissa oma äidinkielemmekin taipuisi kauniiksi ilmaisuiksi. Liian tavalliset, niinkuin ”Jonnan jorinat” tai ”Mun blogi” taas on kovin tylsiä. Itse en myöskään näe murteellisten tai jotenkin yltiöhumorististen nimeämisten hauskuutta, sen sijaan onnistunut sanaleikki osuu ja uppoaa. Kyse on tietenkin makuasioista, ja jokaisella blogilla täytyykin olla pitäjänsä näköinen nimi.
Näin äkkiseltään tulee mieleen seuraavat bloginnimet, joista pidän (kuten Eufemialla, en välttämättä ole ikinä seurannut näitä blogeja, nimi on vain jäänyt mieleen):
Tässä on varmasti vasta murto-osa mielestäni onnistuneista bloginnimistä, mutta loput tuntuvat nyt karttavan mieleenmuistumista. En haasta itse tälläkään kertaa ketään, ja samalla langankierre lopettaa oman meemeilynsä tähän ”ei kahta ilman kolmatta” -meemiin ja liittyy joissain käsitöäblogeissa jo julistettuun meemittömään rintamaan. Suhtaudun nimittäin meemeihin itse hieman ristiriitaisesti, jotkut ovat kivoja, toiset eivät niinkään ja keskimäärin meemejä ei jaksa oikein lukea. Käsityöblogiin meemit istuvat mielestäni haircutblogeja huonommin, moni kun tulee blogilistan kautta lukemaan siinä toivossa, että esillä olisi jotain käsillä tuotettua, mutta päätyykin lukemaan sitä samaa meemiä, johon on jo n+1:ssä blogissa törmännyt aiemmin. Siinä vaiheessa, kun blogissa alkaa olla enimmäkseen meemivastauksia, eikä muita postauksia enää juuri lainkaan, tilanne alkaa olla jo surullinen ;).
Ystävänpäivän kunniaksi: muistoja takapihaltamme viime kesältä. Hyvää ystävänpäivää 🙂 !
Olympiakoitos alkaa olla nyt siinä pisteessä, jossa useimmat vähänkään isommista neuleistani hiipivät salaa komeroon ennaltamäärittämättömäksi ajaksi, ennenkuin inspiraatio jälleen iskee. Hihat ovat nyt valmiit (mikä mainio idea tehdä ne ensin, miksei tätä[kään] ole kerrottu mulle aiemmin) ja miehustan helma kuvioneuleessa. Pitää yrittää väkertää apinan raivolla miehusta kainaloihin että pääsen kaarrokkeeseen, jota on sitten taas kiva päästä tekemään.
Ihan 100% tyytyväinen en kisasuoritukseeni ole, välinevalintaa ja voitelua olisi pitänyt fundeerata tarkemmin. Päästäkseni edes lähelle mallin tiheyttä puikkokoko pieneni 4,5:een, joka on langalle aika vähän, neuleesta tulee aika jäykkää, vaikkei nyt vielä aivan panssaria. Olen kuitenkin nitkuttanut menemään vaikka asia tipan vaivaa, eipähän tuule puserosta läpi kun ei ole pinta niin reikäinen…
Pitää oikein miettiä, miten sanani asettelisin. Muutamia pieniä vihreitä palloja on sittenkin eksynyt vääriin onteloihin, ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten minäkään olisi osannut täysin neutraalisti aikaisempaan postaukseeni suhtautua, jos olisin kokenut olevani sen kohteena.
En sinänsä halua tuottaa kenellekään mielipahaa. Halusin kuitenkin ilmaista mielipiteeni, kisatyön valmistuminen tosi nopeasti ja kehujen kerääminen nopeudesta tuntui minusta oikeasti hassulta. ”Ei näin”, ajattelin. Tässä oli kyse jostain muusta. En näköjään ole mielipiteeni kanssa yksin, mutta kuten nettiyhteisöjen luonteeseen kuuluu, nyt otetaan puolia. Toiset tukevat kritiikin kohteeksi joutunutta ja pitävät minua kisahengen pilaajana ja leikkimielisen kisan liian vakavasti ottajana. Kateellinenkin olen, kuulemma.
Lex kirjoitti edelliseen kirjoitukseeni antamassaan kommentissa samantyyppisiä asioita, kuin mitä itse tässä olen mietiskellyt. Rouva Päätoimittaja nostatti monen neulojan niskakarvat pystyyn ja sai aikaan aika ilkeitäkin kommentteja. Taustalla nähtiin jo lehtitalon salaliittoteorioita sen tulevaisuutta uhkaavaa mediaa vastaan, vaikka oikeasti kyseessä mitä todennäköisimmin on netin vivahteita liiemmin tuntemattoman naisen ajattelematon kirjoitus. ”Netinlukutaidottomuutta” näkee paljon – nettiä ei pidetä yhteisöllisenä eikä sosiaalisena, vaikka se mielestäni mitä suuremmassa määrin on sitä, mutta kovin eri tavalla kuin mitä perinteiset ompeluseurat. Toisaalta, nettiyhteisöt käyttäytyvät myäs kovin eri tavalla kuin perinteiset ompeluseurat. Negatiivisen palautteen antaminen on helpompaa, kun ei tarvitse nähdä silmästä silmään kritiikin vastaanottajaa, ei tarvitse olla todistamassa sitä, tuliko kohteena olevalle paha mieli. Rakentavan negatiivisen palautteen antaminen taas on vaikeampaa. Ei ole ilmeitä ja eleitä pehmentämässä sanojen antamaa iskua, eikä voi tehdä nopeaa korjausliikettä, jos sanojen sävy ymmärretään väärin tai otetaan kovin vakavasti. Kysyikö joku, tuliko Rouva Päätoimittajalle paha mieli?
Jos toteuttaisimme samaa kaavaa mitä nettitappe…keskusteluissa perinteisesti kuuluu, minun tulisi huutaa kuuluvasti ”Pitäkää tunkkinne!” ja tehdä näyttävä lähtö Team Finlandista. Kuitenkin, tällainen sinänsä pikkuasian vieminen äärimmäisyyksiin on aika lapsellista. Olen aidosti pahoillani siitä pahasta mielestä mitä mielipiteelläni aiheutin, ja samalla kiitän, että sain sen sanoa. Lasketaan syyttävät puikot alas nyt, jatketaan leikkimielistä kisailua aurinkoisella mielellä.
Netin neule- ja käsityöyhteisässä on viime aikoina singahdellut kantaaottavia kirjoituksia paljonkin. Ensin neulontalistalla tapelt… keskusteltiin mainonnasta ja sittemmin moni on blogissaan tai Ihan Itse -foorumilla ilmaissut närkästyksensä Suuren Käsityölehden helmikuun numeron pääkirjoitukseen. Silläkin uhalla, että joku vetää palkokasvin hengityselimeensä ja että olen mielipiteeni kanssa yksin, minun tekee mieli nyt äsähtää itseäni ärsyttävästä asiasta.
Neuleolympialaiset ovat käynnissä, perjantai-iltana sääntötulkinnoista riippuen joko kahdelta iltapäivällä, kisalähetyksen alkaessa yhdeksältä tai viimeistään olympiatulen sytyttyä oli lupa kohottaa puikot ja antautua kisakoitokseen olympia-aatteen hengessä: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Nyt näyttää siltä, että jotkut kilpailijajoukkueen jäsenet ovat sisäistäneet iskulauseesta vain ensimmäisen kohdan: nopeammin.
Yarn Harlotin alkuperäinen ajatus oli, että itse kukin valitsisi olympiatyökseen jotain sellaista, joka kilpailijan taitotason ja elämäntilanteen huomioon ottaen olisi haasteellista, mutta mahdollista toteuttaa kuudessatoista päivässä. Tästä kunniakkaasta itseään vastaan kamppailusta määräajassa työnsä valmiiksi saattaneet saavat kultamitalinapin blogiinsa.
Itselläni on tapana laittaa rima yleensä liian korkealle. Jotkut näyttävät laittaneen sen kovin matalalle – alisuoriutumisestako on kyse, jos kisatyö on valmis jo nyt, kun olympialaisista on vasta pari päivää takana. Eihän me kisailtu siitä, kuka on ekana valmis, eihän?
Mikä minua tässä sitten eniten ärsyttää? Eihän se ole minulta pois, mikäli toiset näin tekevät – vai himmentääkö se mahdollisen oman kultamitalini kiiltoa, että olen sen itselleni haasteellisemmalla työllä saavuttanut kuin se parissa päivässä jotain valmiiksi saanut mitalisti. Toivottavasti en sentään ole niin pikkusieluinen. Se mikä minua harmittaa on se, että pikakirijät itse menettävät jotain koko neuleolympialaisten ideasta. Koko kisan taka-ajatus ei toteudu.
Oma starttini meni vähän pitkäksi, perjantaina olin pitkästä aikaa taas ompelukoneen kimpussa ja väsäsin yätä myöten anopin housuja valmiiksi (ikävä kyllä kuvaa ei ole, mustat perushousut, ihan tylsät, ette menetä mitään 😉 ). Lauantai menikin sitten reissatessa yli kahdensadan kilometrin päähän kummitytön nimppareille ja siskonsa synttäreille. Tänään ehdin jo aloitella vähän hihaa, lisää mittaa siihen on luvassa viimeistään kunhan käsityöhidaste menee yöunille.
Onkohan tämä ensimmäinen meemi johon osallistun? Naputtelenpa vastaukseni Riinuzkan haasteeseen sormijumpaksi kesken ekaa hamsterityötä (vauvan siksakmyssy tuttavan uudelle tulokkaalle on muutamaa kerrosta, nauhoja ja kasausta vaille valmis – kaveriksi pitää etsiä kohta töppösohje).
Neljän meemi
Sainpas aikaan jotain ompelukoneellakin. Kaava on Ottobren numerosta 1/2005, lehden malli oli tehty velourista mutta vaihdoin kankaan collegeksi ja siirsin vetoketjun eteen. Lahkeeseen on brodeerattu kuvio joka ei sit sattunut ihan keskelle kun leikkelin kiireessä kankaasta paloja. Mitenniin nykyisin ei enää ehdi keskittyä täyteen pedanttiuteensa asti? Ei kerrota kellekään myöskään sitä, etteivät taskut ole millilleen samassa kohtaa, ja että toisen etukappaleen langansuunta ei ole aivan suora. Pesty college kiertää inhottavasti kaavoja asetellessa, en tykkää. Niin joo, kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan suurempaa kuvaa, joka muuten sekin on sumea, kamerani on kyllä hyvä, mutta sen objektiivin valovoima ei tahdo millään riittää sisäkuviin käsivaralta edes kirkkaana kesäpäivänä ilman salamaa, ja salama taas polttaa kuvat rumiksi. On minulla jalustakin, mutkun se on kaapin pohjalla.
Haluaako joku ostaa tipan perfektionismia, täältä löytyisi halvalla! Ihan kaikkea ei kai tarvitsisi säätää millilleen, etenkään kun jaloissa pyärii tuo 1v 4kk hidaste. Sitäpaitsi, lapsikin saisi varmaan enemmän vaatteita kaappiinsa, jos suostuisin joskus tekemään jotain helposti? Minä kun olen sellainen haasteiden etsijä, että jos mallissa lukee ”helppo” tai ”nopea” en suostu sitä vilkaisemaankaan, sellaiset on tylsiä! (Sama kyllä pätee ruoanlaittoonkin, ja sudoku-ristikkojakin aloitin tekemään suoraan hankalimmasta vaikeustasosta.) Hivutankin siis riman aina niin korkealle, ettei ole ihmekään jos neulomukset ja ompelukset ottavat aikaa ainakin tässä elämäntilanteessa…