Pikku potilas ja kaappien aarteita

Käsityökrapula on iskenyt, oikein mikään projekti ei etene. Olen tuijotellut iltaisin puikkojakin plääh-ajatusten vallassa, edes starsky ei ole edennyt juuri yhtään. Olen yrittänyt hoitaa asiaa vinguttelemalla Visaa nettikaupoissa, ehkäpä seurauksista on todistusaineistoa blogissa jo ensi viikolla.

Aikaansaamattomuutta on vain edistänyt äidin huoli, blogitaapero osoitti taas lasten taipumuksen nanosekuntien kiihtyvyyteen torstaina vetäessään kuuman kahvin päällensä. Tuloksena ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja rinnassa ja leuassa. Pienen pitäisi kyllä parantua entistä ehommaksi, tosin arpiakin voi jäädä – varmaa arviota emme ole saaneet.

Olen herätellyt inspiraatiota siivoamalla kangaskaappeja läpi, mutta nyt sisältään ei uskalla enää koskea, ettei sekasotku yllätä uudestaan. Mitenhän tuon ihmeellisen siisteyden saisi pysymään yllä – nyt kaapeista jopa läytää jotakin!

Aikaisemmin kaapit olivat täynnä pussukkaa ja nyssäkkää, sisältänä iloinen sekamelska pienempiä ja suurempia kangaspaloja. Heitin pienen silpun ihan surutta pois, ja loput pienemmät tilkut silitin (!) ja järjestelin nätisti tyypin mukaan laatikkoihin: juhla- ja vuorikankaat yhteen, fleece- ja tekoturkispalat toiseen sekä tikki- ja ulkoilukangaspalat kolmanteen.

Uskomatonta miten paljon kangaskasseista ja -mytyistä läytyi tukikankaitakin – olen aina ostanut lisää kun en ole edes tiennyt mitä sotkuinen kaappinen sisältääkään. Fleecejäkin oli vaikka mitä – uusia applikaatioidiksiä tuli vaikka millä mitalla. Vielä kun kaapeista läytyisi aikaa ja kärsivällisyyttä, niitä ei taida saada edes netistä Visaa vinguttamalla?

Isompia kangaspaloja on niitäkin vaikka millä mitalla: erivärisiä pellavoita, collegea, resoreita, trikoita, Kiinasta tuotua silkkiä, flanellia, vakosamettia, housu- ja hamekankaita, paksuja puuvilloja. En edes muista mihin mikäkin kangas on aikanaan ostettu.

Kaivoin myäs tilkkuleikkurin esille ja palastelin jo jonkun verran neliäitä joistain onnettoman pienistä puuvillatilkuista. Niistäkin on luvassa jotakin, joskus.

Entä miten käsityönharrastaja oppii lukemaan? Tietenkin käsityölehdistä! Kuvassa on suuri aarteeni, vanhoja Suuri Käsityökerholehtiä vuosilta 1974-1977, sisältäen ihka ensimmäisen numeron. Nämä olivat meillä olohuoneen hyllyssä siististi kansioissaan, kun olin pieni. Tiesin, että kakkoskansion toisessa lehdessä yhdellä aukeamalla on samanlainen pinnasänky kuin itselläni.. ja sitä kävin ihailemassa harva se päivä. Olin aina kiinnostunut kirjaimista ja tavaamisesta, ja lueskelin toki paljon muitakin kirjoja – vaan eräänä päivänä olin juuri pinnasänkyaukeamaa katsellessani kysynyt ”Näinkö sitä luetaan?” ja lukenut käsityöohjetekstiä sivulta äidilleni.