Joululahjoja

Filed under: ompelukset,sanasia,valmistuneet 2007 — iona, torstai, 27 joulukuun, 2007 klo 12:07 am

Osallistuin IRCnetin #neulonta-kanavan jouluyllärivaihtoon (kiitokset cranberrylle vaihdon järjestämisestä). Sain lahjat koilta ja Kristeliltä ja lähetin puolestani itse paketit tuille ja iipeelle. Vaihtoon oli tosi mukava osallistua näin semituttujen kesken, irkitse on helppo puolisalaa kysellä tarkennuksia saajan lahjatoiveisiin ja päätellä mistä hän voisi pitää.

Kristel ja koi onnistuivat ainakin mainiosti – mikäpä olisi mieluisampaa kuin lanka!
lahjalangat
Kristeliltä ihkunväristä ja taivaallisen pehmeää Hjertegarnin MerinoSilkiä, joka halunnee sormikkaiksi, mikäli selätän sormikassyndrooman (niillä on ERITTäIN paha taipumus kaappimarinoitua ikuisuuden siinä vaiheessa kuin vain muutama sormi puuttuisi). Koilta puolestaan uutta tuttavuutta, Hjerten sukkalankaa, jonka rauhallinen väri juttelee minulle jostain vintage-henkisestä pitsisukasta. Toivottavasti jopa kahdesta!!!

kuusenkoristeet
Molemmissa paketeissa oli myäs koristusta kuuseen ja makeaa suuhun: Kristeliltä palloja ja koilta enkeleitä. Koin enkeliteema jatkui myäs suklaassa, mutta lisäksi oli myäs tikkukaramelli aikuisen naisen makuun *tirsk*. Kristel lahjoi lisäksi suklaisilla tontuilla (vai olikohan ne joulupukkeja. Ensi silmäykseltä luulin niitä koiriksi…). Karkit on syöty jo (paitsi se tikkari, täytyy säästää privaattiin hetkeen).

Iipee ja tui saivat minulta sukkapuikkopussit:
Puikkopussit

iipeen pussia koristi vapaalla konekirjonnalla ommeltu nimikointi ja kukkanen, tuin pussiin applikoin lohikäärmeen:
puikkopussit

iipeen pussi

Puikkovahti

Sisällä on puikkotaskuja kahdessa kerroksessa, kiinnitykseksi ompelin neppareilla suljettavan tampin.

iipeen pussi sisältä

tuin pussi sisältä

Pusseihin sisälle laitoin asumaan ainakin itseltäni aina hukassa olevan puikkomittarin ja paketteihin lisäksi vielä vähän suklaata sekä jouluteetä. Paketteja vahtimaan asettelin vielä pienet tontut.

Joulupaketit

Jouluhan ei ole ohi vielä, se jatkuu ainakin loppiaiseen. Joulun jatkot siis kaikille!

Startitis

Filed under: kesken,neuleet,sanasia,web — iona, keskiviikko, 31 lokakuun, 2007 klo 12:18 pm

Aurinko on kanssani piilosilla. Näin sen tänään pilkahtavan esille pilven takaa, joten keräsin kaikki neulokset ja säntäsin pihalle kameran kanssa, koska ei ole mitään takeita siitä, minä päivänä aurinkoa taas seuraavan kerran saa tavata. No, tietty se meni heti piiloon pilven taakse ja irvistelee tuolta mulle taas nyt, kun olen jo sisällä siirtämässä kuvia kamerasta koneelle.

Olen kuullut kaksi määritelmää startiitille, yhdelle neulojien ammattisairauksista (siis kai te nää tiedätte, neuloosi, lankaasi jne.). Ykköstyypin startiitissa neulojalla on vaikka mitä ideoita, mutta hän ei pääse missään alkuun. Jos neuleen vain saisi aloitettua, se kyllä edistyisi, mutta startiittia potevalle aloittaminen on miltei mahdotonta. Tätä muunnosta sairastan yleensä itse, mutta nyt olen tunnistanut oireet kakkostyypin startiitista, jossa neuloja aloittaa maanisen vimman vallassa aina vaan uusia neuleita, vaikka entisiä on kesken jo.. joko käytin sanaa kiljoona tässä blogissa? Taisin. Uups.

Keskeneräisiä

Korissa vasemmalla reunalla on kesken Hourglass Sweater, jota olis kyllä kiva jatkaa, mutku lankaa (Rowanspun DK) pitäisi keriä lisää vyyhdiltä. Uutta puikoille siis:

Trekkingsukan alku

Lahjaksi saadusta Trekking XXL:sta kakkosen puikoilla sukkaa itselle/miehelle/itselle/miehelle.. ilmeisesti lopulta itselle. En ole ihan varma mitoituksesta, uutta puikoille siis:

Palmikkolapasen alku

Leikin taas Aran Paintilla, jota olen hypettänyt aiemminkin, ja josta on nyt tullut uusi versio, jonka ostamista harkitsen jo vakavasti. Uusi versio osaa jo kavennukset, lisäykset, nostetut ja kierretyt silmukatkin, joten se on paljon edeltäjäänsä monipuolisempi. Toki puutteitakin on yhä: mm. ohjelma lisää aina automaattisesti nurjan kerroksen jossa oikeat silmukat neulotaan oikein ja nurjat nurin eli esim. kavennuksia tai palmikonkiertoja on mahdoton maalata perättäisille kerroksille. Netistä saa ladattua toimivan demon, mutta suunnitelmia ei pysty tallettamaan eikä muuttamaan ohjeiksi. Noh, demoversiollakin tehtyjä suunnitelmia saa print screenillä talteen (kannattaa ensin laittaa ohjelma erase-moodiin jolloin näkee silmukkaryhmät paremmin), mutta tuota ohjelmaa vois ehkä jo kannattaa rahallisestikin.

Siispä, langankierre proudly presents, puolikas Aran Paintin avulla itse suunniteltua palmikkolapasparia lahjaksi saadusta Knitpicksin Merino Stylesta 3,5mm puikoilla. Tätä vaivaa nyt lähinnä toisen parin syndrooma, mutta se kuuluu jo eri tautiluokitukseen…

Ei tässä nyt toki ollu kaikki keskeneräiset, mut en kai mä nyt kaikkea tunnusta. Ja viimeistelykorissa itkee mm. yksi langanloppumisesta kärsivä palmikkopipo (neuleetkin vissiin sairastavat, siis):

Palmikkopipo

Perus-palmikkopipo korvaläpillä (ohje takaraivosta) Starskysta yli jääneistä Gjestalin Topp’t Tä:ista (miten toi langannimihirviä taipuu). Ei jäänyt yli tarpeeksi, hattu suorastaan vaatii isoa tupsua päälaelle ja nauhoja leuan alle. Olen jo muutamassakin mediassa huudellut, mutta yritetäänny vielä tässä: ei kellään olis luonnonvalkoista Topp’t TÃ¥:ta (argh) yhtä tai jopa kahta kerää vaihdettavaksi johonkin lanka-arkistoni aarteeseen? (Voin ostaakin mut vasta tammikuussa, tää liittyy koipalloon ja housuihin, siitä lisää myöhemmin). Huutele kommenteissa tai sähköpostitse.

Hmm. Minkäs neuleen sitten aloittaisin…

Sytyttääkö?

Filed under: sanasia — iona, tiistai, 9 lokakuun, 2007 klo 10:33 am

Kai te jo tiedätte, kuinka monta neulojaa tarvitaan vaihtamaan lamppu?

Uusi, upea Ulla on siis täällä. Ei mulla muuta. (Paitsi että olen Tampereella ja unohdin neuleen kotiin, kriisi. Aili Jokinen vallan jo huutelee, mutta en sorru, en en, kun lakkoa olisi jäljellä enää VAIN vajaa kolme kuukautta. Eihän se ole kuin vajaa neljännesvuosi!)

Tyttöjen juttuja ja villahousuista vähäsen

Filed under: neuleet,sanasia — iona, lauantai, 22 syyskuun, 2007 klo 9:55 pm

ruska

Syysruskan innoittamana…

Villikset ja tumput

…ruskaväriset vaippahousut ja Lanett-tossujen kaveriksi Lanett-tumput. (Lanett-asusteisiin saattaa kohdistua vielä ehostusta, stay tuned).

Kakkosprinsessa on huomattavasti isosiskoaan rimpulampi tapaus joten siskon peruja olevat vaippahousut ovat reisistä vähintäänkin löysiä. Tekaisin siis pienet ja söpöt ja siskon Ihan Omat (ja toivottavasti lahkeensuukakanpitävät) villahousut Ruskovillan kolmosohjetta railakkaasti mukaellen. Lanka (muistaakseni) Pirtin kehräämän hahtuvaa kaksinkertaisena, puikot 4mm bambusukkapuikot mallia Hong Kong.

Silmukoita newborn-kokoon 56, neulotaan pyörönä haluttu pituus, tässä ehkä noin 18cm. Jätetään III ja IV puikon silmukat odottelemaan ja neulotaan I ja II puikolla lyhennettyjä kerroksia kääntäen aina 2s aiemmin kuin edellisellä kerroksella kunnes keskellä on jäljellä 12s. Aina käännäksen jälkeen ensimmäinen silmukka kannattaa nostaa nurin neulomatta vetäen lanka kireälle kuten Ullan tiimalasikantapääohjeessa. Neulotaan näillä 12s vielä 8 krs, päätellään odottelevien puikkojen keskimmäisten 12 silmukan kanssa yhteen kolmen puikon päättelyllä = haarasauma. Neulotaan lahkeensuut odottelevilla silmukoilla poimien vielä haarapalan reunasta 8s lisää = 24s. Kuvan villiksissä lahkeensuun pituus on 10 krs. Lopputulos näyttää sopivalta hoikalle kolmeviikkoiselle, vielä ei olla testattu kakankestävyyttä.

Edellispostauksen villahousuihinkin kyseltiin ohjetta, mutta täsmällistä sellaista ei ikävä kyllä ole tarjota. Neuloin housuja Stetson-menetelmällä enkä tullut merkanneeksi prosessia ylös. Enivei, silmukoita noissa oli alussa aika vähän, että vyötäröstä tulisi napakka. Vyötäröresoria jonkun viitisen senttiä neulottuani aloin lisätä takana kiilamaisesti niin että yhden 2n -ribbikohdan molemmin puolin lisäsin aina silmukan joka toinen kerros, samalla toi 2n ribbikohta muuttuikin ainaoikein-neuleeksi (mutta koska tein pyörönä, neuloinkin siis joka toisen kerroksen nurin, joka toisen oikein). Tällä kiilalla oli tarkoitus saada peppupuolelle lisää tilaa. Kun kiila näytti sopivan leveältä, jatkoin vielä jonkun matkaa leventämättä, ja sitten jatkoin vain kiilan ainaoikein-silmukoilla haarapalaa kaventaen molemmissa reunoissa kunnes haarapala näytti sopivan kapoisalta. Päättelin haarapalan kolmen puikon päättelyllä etukappaleen keskelle, neuloin lahkeensuut odottelevilla ja haarapalan reunasta poimituilla silmukoilla. Lahkeensuut mokomat ovat noissakin tälle vauvalle liian valtavat, en vielä oikein hahmota tämän esikoisesta poikkeavan vauvan mittasuhteita!

Ainiin, ykkösprinsessa täytti reilu viikko sitten kolmevee, ja enpä olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut mihin kaikkeen sitä ryhtyy kun pikkuneiti kiepauttaa äitiä pikkusormensa ympärille ja sanoo että ”Mä haluuuun”:

Viime vuoden autokakusta on sentään päästy jo tyttömäisempiin tunnelmiin. Onnea isosiskolle!

Neulojan kesä

Filed under: neuleet,sanasia,valmistuneet 2007 — iona, maanantai, 25 kesäkuun, 2007 klo 4:08 pm

Neulojan kesä

Lapsonen on saanut pihalle keinut ja hiekkalaatikon, ja loman alun hektisyys alkaa hellittää. Varustelin itselleni puuhakorin pihamaalle: keskeneräisiä neuleita, sakset, neuloja, mittanauha, puhelin ja kamera mukaan ja neidin kaveriksi ulkoleikkeihin. Aika menee kuin siivillä, vajaa kolmevee viihdyttää hienosti jo itse itseäänkin kunhan vain äiti on mukana valvovana silmänä ja molemmilla on kivaa.
Flamingolapaset

Pihapuussa kasvaa lapasia… eiku. Suutarin lapsen uudet lapaset. Nämä aloitin joskus huhtikuussako? kun huomasin ettei neidin lapasvarasto päätä huimaa. Piti olla päivässä parissa valmistuvat pikalapaset mutku. Parahiksi heinähelteille kuitenkin. Joka tapauksessa, peruslapaset Opalin Regenwald-sarjan Flamingosta, puikot 2,5mm, silmukoita 44. Peukalokiilassa valmiina 12s ja kämmenosan korkeus 25 krs ennen kärjen nauhakavennuksia. Ovat ehkä tipan reilut tuolle vajaa kolmevee tenavalle mutta menevätpähän todennäkäisesti vielä ensi keväänäkin.

kukkanen

Ihana kesä <3 !

Lankapornon pojan koston paluu

Filed under: sanasia — iona, tiistai, 19 kesäkuun, 2007 klo 9:53 pm

Niin kovasti jo kuvittelin postaavani seuraavaksi jotain valmista mutta eih! Kaupungilta palatessani portailla odotti postipojan (tai -tytön, mistäs minä tiedän) tuoma laatikko. Mietin jo kenkälaatikon ulkopinnan tekstien perusteella mitä Antistressia mieheni on mahtanut tilata, kunnes tajusin osoitelapussa lukevan oman nimeni.

Naturwolle

Olen tainnut tietämättäni osallistua uuteen neuleystäväkierrokseen?

Lankapornoa vol 2

Laatikko sisälsi lankaa: ihanaa, paksua vihreää saksalaista sataprosenttista villalankaa, Lana Grossan Easy-merinolankaa kauniin luumun värisenä, Regian itseraidoittuvaa sukkalankaa, mystistä, pehmeää Schewe Bambus -lankaa josta ei oikein ota selvää onko langassa bambua muutenkin kuin nimessä (65% Schurwolle, 35% Viscose ((aus Bambus))!), Butterflya ja Tango Fania. Lisäksi mukana oli tummaa ja tositummaa suklaata (nam!) sekä itse askarrellut silmukkamerkit:

silmukkamerkit

Niisk. Kyllä mua nyt lahjotaan. Kiitos Jaana – ja sitten vielä väitetään että intternetti syö sosiaalisia kontakteja! ((Ja kannattaa näköjään olla lankalakossa kun neuletutut alkavat selkeesti huolestua mielenterveyteni puolesta – ellen saa lankaa)).

Ostostai

Filed under: ostostelut,sanasia — iona, perjantai, 15 kesäkuun, 2007 klo 7:59 pm

”Lomailu” on hektistä, hädin tuskin olen hengähtämään ehtinyt. Lisäksi, niinkuin Susannan kommenttiraidallakin totesin, en käsitä missä vaiheessa sitä ”ennen vanhaan” on ehtinyt käsitöitä vääntää!

Jotta materiaalipula ei olisi esteenä, ja koska lankaa ei saa(* ostaa, poikkesin Tampereella suosikkikangaskauppaani. Mukaan lähti läjä yksiväristä trikoota:

Triteks yksiväriset

…ja kuviollista trikoota:

Triteks kirjavat

Yhteensä kaksi kassillista ja metritolkulla tavaraa, osa noista ei ole mitään pieniä palasia, ja kaikki tämä vain 38 euroa! Taidan käydä kohta uudestaan. Ilmaisena mainoksena, Triteks Oy Tesomalla, Kohmankaari 3. TJEU.

Koska Triteksillä pääsi niin halvalla niin hain ökysisustuskankaita siitä suomalaisesta disainkaupasta (olkoonkin että niillä sisustaminen on ilmeisesti junttia, ainakin aivovapaan mielestä):

Hevoskastanja (siis tuo alempi) huutelee kyllä minulle että siitä tulisi upee kesähame, mutta tämän valasmaisen olemuksen peitoksi en sen huuteluihin suostu.

Materiaalien lisäksi ei puitteissakaan pitäisi enää olla valittamista, tässä vielä hieman vaiheessa oleva ateljee Langankierre:

Ompeluhuone

Nyt ei taas puuttuisi muuta kuin sitä aikaa. Ai niin, minähän olen lomalla. MIHIN se aika oikein menee?

(* Lankaa ei saa ostaa, koska lankalakkoa on tämän kuun lopussa kestänyt jo puoli vuotta. Viimeisin lankaostos tapahtui 27.12.2006 Novitan tehtaanmyymälässä Korialla. Vuodenvaihteessa puhuin irkissä, että lankavarantoja riittää niin pitkälle ettei uutta lankaa tarvitse ostaa koko vuonna. Kukaanhan ei tietenkään uskonut, että ostamattomuuteen kykenisin, mistä sisuuntuneena päätin näyttää moisille naureskelijoille! Kun koipallo vielä lupasi syödä housunsa mikäli vuoden lankalakkoon kykenisin, asia oli pihvi ja sillä sipuli. Enää puolet jäljellä, pikkujuttu (ja kiitos kalen ylläripaketin, vieläkin pienempi)!

Mitä käsityöbloggaajalle ehtii tapahtua kolmen kuukauden aikana?

Filed under: sanasia — iona, maanantai, 4 kesäkuun, 2007 klo 1:30 pm

Työn, perheen (etenkin uhmaikäisen äitinä olemisen), uuden vauvan odottamisen, muuton, käsitöiden ja bloggaamisen yhdistäminen ei todellakaan onnistunut minulta tänä keväänä. En ymmärrä kuinka toiset venyvät siihen, tunnustan tappioni! Listaa oli pakko karsia niin että loppukeväästä tuntui että olin joko töissä, nukuin, siivosin, laitoin ruokaa tai tappe..neuvottelin vajaa kolmeveen kanssa. Sitten taas alusta uudelleen.

Mitä ehtii tapahtua kun ei bloggaa kolmeen kuukauteen? Noh.. bloggaaja ehtii bland annat:

  • aloittaa ja lopettaa uudessa työpaikassa
  • saada ko. työpaikasta viran
  • hakea ja saada uudesta virasta (joka ei ole vielä edes alkanut) virkavapaata
  • täyttää pyöreitä vuosikymmeniä
  • siirtyä syntymäpäivälahjan myätä digijärkkäri-aikaan (ja haaveilla ajasta opetella kuvaamaankin. Kannattaa ((vaikka sitten ano))nillittää jos otokset uhkaavat mennä liian daideellisiksi, vissiin niistä pitäisi näkyä itse asiaakin eikä vain hieno bokeh?)
  • kasvatella mahaa ainakin parikymmentä senttiä
  • muuttaa
  • saada ompeluhuoneen (ja haaveilla ajasta ommella).

Mitä puolestaan EI ole ehtinyt tapahtua on käyt kats mitään käsityörintamalla. Nämä sukat taitavat olla ainoat jotka ovat valmiiksi asti ehtineet:

Sukkia

Yarrow ribbed socks kirjasta Knitting Vintage Socks (Nancy Bush), lanka Austermann Step, puikot 2,5mm sekä lankahamsterisaldoon tarkoitetut mutta sieltä pois jääneet jämälankasukat seiskaveikkaa, ohje takaraivosta ja puikot 3,5mm.

Säälittävää.

Jotain pientä olen aloitellut, mutta lähinnä olen henkisesti valmistautunut pitkään ”lomaan” pohdiskelemalla mielessäni mitä kaikkea sitten teenkään, kun se suuri päivä koittaa. Nyt on lähinnä tyhjä olo, mistäs oikein aloittaisinkaan! Jopa Blogistaniasta olen suhteellisen out, onko täällä edes sekoiteltu vesilasia viime aikoina?

Snap *$%&!£@@ Preview any *tun where, todellakin

Filed under: sanasia,web — iona, tiistai, 6 helmikuun, 2007 klo 3:53 pm

Varoitus: Tämä viesti sisältää aggressiivista mielipiteenilmaisua. Kehoitamme ystävällisesti käyttämään välittömästi selaimen Back-nappulaa, mikäli kävijä on a) allerginen aggressiiviselle mielipiteenilmaisulle b) huonolla tuulella tai c) Snap Preview Anywheren vankkumaton kannattaja. Kuitenkin, jos olet kohdassa c) päinvastaista mieltä, kannattanee lukea loppuun. Kiitos.

Blogistaniassa, eikä edes vain neuleblogien keskuudessa, on levinnyt uusi tarttuva tauti järkyttävällä vauhdilla. Myäs monet luottoblogaajani näyttävät sairastuneen siihen, aiheuttaen lukijoilleen angstia, aggressioita ja ärsytyskynnyksen alenemista, olettaen, ettei lukija itse ole vielä tartuntaa saanut. Tartunnan saaminen kuitenkin ilmeisesti muokkaa mielipiteitä niin, että sairastuneiden mielestä kyseessä on ilmeisesti uusi tosi leet -ominaisuus, wauuu, kun viet hiiren linkin päälle, siitä pompsahtaa tosi hieeeno puhekupla jossa on kuva siitä sivusta, mille linkki johtaa. Upeeta, mahtavaa. Vilkkuvaloja ja teknisiä kilkkeitä. Paitsi että…

  • se puhekupla pompsahtaa monesti ärsyttävän hitaasti
  • se puhekupla pompsahtaa useimmiten just väärään aikaan, kun hiiri vahingossa osuu linkin päälle, peittäen sen, mistä oikeasti olin kiinnostunut, eli blogin tekstin
  • se puhekupla pompsahtaa yleensä myäs blogin kuvista, jos ne ovat linkkejä isompiin kuviin, näyttäen sitten siinä puhekuplassa vain, ylläri ylläri, toisen kappaleen samaista kuvaa
  • se hieeeno puhekuplapompsautus heikentää välillä itse linkin toimintaa, linkki ei toimikaan kun kone jää etsimään snap.comia, ja siinähän sitten kliketät linkkiä monta kertaa päästäksesi sinne minne itse haluat
  • se puhekuplapompsautus on niin pieni, että jos oikeasti haluan nähdä mitä linkin takana on, on kivempi vaan mennä sinne linkin osoittamalle sivulle ja palata sitten takaisin jos kyseessä oli pettymys
  • ei, en minä usko että blogaajat, keiden tekstejä säännöllisesti seuraan, linkittävät minnekään täysin epämääräisille sivuille
  • se puhekuplapompsautus on täysin tarpeeton.

Olen tässä kiristellyt leukaperiäni epidemian leviämisen ajan, ja ollut hiljaa, sillä on ihan turha mälistä moisesta ja aiheuttaa snap preview-tartunnan saaneille pahaa mieltä, joidenkin mielestä kun se ilmeisesti on oikeesti upee juttu. Kunnes sitten tänään, hurraa, läysin konstin jolla koko turhakkeen saa keksien avuilla POIS PääLTä ja se toimii! Kokeilin jo javascriptin kieltämistä, mutta siitä seuraa lisäangsteja, kun se pitää sitten joillakin sivuilla uudelleen sallia. Mutta tämä konsti tepsii! Aaltoja!

Siltä varalta siis, etten ole ainoa jonka hermoille Snap Preview Anywhere käy (ilmeisesti en), toiminnon saa pois päältä seuraavasti: mene snapin FAQ-sivulle ja klikkaa keltaisella pohjalla olevassa laatikossa kohtaa ”Click here to disable Snap Preview Anywhere.” Ta daa, nuo raivostuttavat puhekuplat eivät kiusaa sinua enää! Kiitos ja ylistys!

Paluu puikkoihin

Filed under: neuleet,sanasia — iona, lauantai, 27 tammikuun, 2007 klo 4:05 pm

Ene's Scarf aluillaan

Alan pikkuhiljaa toipua käsityödepressiosta, Ene’s Scarf on päässyt puikoille Rowanspun 4ply:sta ja neulominen on taas kivaa! Uusia ideoitakin on paljon, ja jos viime vuoteen on vertaaminen, viimeistään hamsterikuu kirvoittaa taas pienen käsityöntekijän vauhtiin.

Tosiaan, kun blogini historiaa tutkii, samanlainen hiljaiselo vaivasi myös vuoden 2005 lopussa. Ehkä se on pimeä (ja tällä kertaa etenkin harmaa) vuodenaika tai joulun aiheuttamat paineet jotka pistävät kerta kaikkiaan tuotteliaisuuden jäihin. Nyt se on myäs tämä väliaikainen asuntomme, jossa ei ole mitään kunnon säilytyspaikkaa materiaaleille, ja jossa säilytystilojen puutteen ja ahtauden vuoksi on vaikea pitää edes mitään perussiisteyttä yllä. Minä kun olen niitä, jotka saavat parhaiten keskityttyä siistissä ja järjestyksessä olevassa ympäristässä… Ommella tekisi mieli, mutta paikka puuttuu ja materiaalit asuvat makuuhuoneen nurkassa jätesäkeissä. Ehkä odottelen suosiolla uutta muuttoa.

Asiasta sukkapuikkoon, blogini kommenteissa on muutamaan otteeseen kyselty ohjetta Icarukseen. En ole saanut vastattua henkilökohtaisesti kellekään, joten tässä nyt yhteisesti kaikille: olkoonkin, että lainaan mielelläni lehtiäni tutuille enkä yleisesti ottaen ole puhtoinen pulmunen tekijänoikeusasioiden kanssa, en halua alkaa diilaamaan ohjeita tuikituntemattomille blogini lukijoille. Se ei minusta ole oikeanlaista ystävällisyyttä. Icaruksen ohjeen saa ostamalla lehden (Interweave Knits Summer 2006, käsittääkseni Interweave Pressilta voi tilata myös vanhoja numeroita), minkä lisäksi ohjetta saa nyt myös nettikaupasta pdf:na kuudella dollarilla.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »