langankierre

Nettineuleyhteisössä on jotain kummallista, se saa minutkin tekemään sellaisia neuleita, joita en välttämättä muuten ajattelisikaan tekeväni. Blogeissa, listoilla ja irkissä pyörii villityksiä neuloa tiettyjä malleja – mitä yksi edellä, sitä kokonainen liuta perässä. Perinteisesti olen vieroksunut mallista neulomista, se on tuntunut mekaaniselle toteuttamiselle, kun taas käsityön alusta asti itse suunnitteleminen on mielestäni ollut sitä varsinaista luovaa toimintaa. Nyt olen oppinut arvostamaan enemmän valmiitakin malleja.

Tosi moni on toteuttanut branching outinsa vihreänä. Minulla se oli osittain sattuman kauppaa sillä jämälankakorissa oli sopivasti yksi kokonainen ja kaksi vajaata kerää Floricaa joista huivi syntyi vitosen puikoilla kaksinkertaisena. Vihreä kyllä sopii malliin kuin nakutettu, jotenkin tämän huivin kuuluu olla vihreä.

Langankierrekin on nyt ollut olemassa hieman yli vuoden, vaikka blogausaktiivisuus onkin ollut hyvin vaihteleva. Blogisynttärit lipuivat huomaamatta ohi 23. helmikuuta. Tämän isänmaallisen huivikuvan myötä kiitetään kaikkia lukijoita kuluneesta blogivuodesta ja toivotetaan hyvää Kalevalan päivää!

Neidin nukkuessa päiväuniaan ompelin vihdoin valmiiksi mummin ostamasta muumitikkikankaasta unipussin. Unipussi oli tosi kätevä vauva-aikana, mutta irkkikavereiden vauvalahjaksi ostama pussi on jäänyt jo aikaa sitten pieneksi. Uutta olen kaipaillut siitä lähtien. Nähtäväksi jää, suostuuko Iso Tyttö pussiin enää nukkumaan.

Pussi on mallia ”mielikuvituksettoman simppeli”. Valmista tikkikangasta ei tarvinnut edes vuorittaa, eikä valmiiksi kuvioituun kankaaseen tuntunut hyvältä ajatukselta alkaa enää mitään ylimääräisiä yksityiskohtia väsäämään. Etureunat, pääntie ja hihansuut on huoliteltu vinokaitaleella. Vetoketju on takkimallinen avoketju ja avautuu alhaalta yläspäin ettei taapero revi sitä itse auki niin helposti. Malli on oma: kaavoitettu juoksemalla mittanauha kädessä taaperon perässä ja ottamalla summittaisia mittoja. Sopivuus on vielä testaamatta, sillä vasta päiväunilta herännyt mannekiini piti ajatusta unipussiin kömpimisestä vähintäänkin tylsänä kalkkisten ideana.

Hamsteroinnin jämälankaprojektina tein miehelle sukat Gjestalin Jannesta ja lukuisista seiskaveikan jämistä suunnitellen erilaisia neljän silmukan mallikertoja sitä mukaa kun neuloin. Alunperin kirjoneuletta oli tarkoitus laittaa vain varteen, mutta kaksi Jannekerää uhkasi olla liian vähän ilman päkiän koristeraitaa. Purkamiseksi meni tässäkin työssä, kun innoissani telkkarin äärellä neuloin ekan sukan terän lopulta hervottoman pitkäksi. Puikot 4 ja silmukoita 56, hamsterisaldo karttui 136 grammalla. Myönnän itselleni myös ahkeran viimeistelijän epävirallisen papukaijamerkin, sillä kaikki 52 langanpäätä oli päätelty jo puolen vuorokauden päästä neuleosuuden loppuun saattamisesta, ja nukuinkin siinä välissä!

Kuvittelin eilen keksineeni kuvitteellisen esimerkin mielestäni tylsään bloginnimeen, mutta ircissä kävi ilmi, että metsään meni. Zeskalle pahoittelut tästä kyseenalaisesta julkisuudesta ;).

Eufemia haastoi kertomaan mielestäni kauniita blogien nimiä. Minusta on kivaa, jos blogin nimeämiseen on panostettu. Pidän suomenkielisistä nimistä suomalaissa blogeissa, englanti ja anglismit valtaavat jo niin kovin paljon tilaa paikoissa, joissa oma äidinkielemmekin taipuisi kauniiksi ilmaisuiksi. Liian tavalliset, niinkuin ”Jonnan jorinat” tai ”Mun blogi” taas on kovin tylsiä. Itse en myöskään näe murteellisten tai jotenkin yltiöhumorististen nimeämisten hauskuutta, sen sijaan onnistunut sanaleikki osuu ja uppoaa. Kyse on tietenkin makuasioista, ja jokaisella blogilla täytyykin olla pitäjänsä näköinen nimi.

Näin äkkiseltään tulee mieleen seuraavat bloginnimet, joista pidän (kuten Eufemialla, en välttämättä ole ikinä seurannut näitä blogeja, nimi on vain jäänyt mieleen):

• viistolla pinnalla – pistää oikein miettimään kuinka kaltevasta tasosta on kyse, ja miten paljon pitää pinnistellä pysyäkseen siinä pystyssä
• jo edesmennyt karu selli (linkistä pääsee vain aina yhtä surulliselle 404-virhesivulle, Sellisti kyllä vielä jatkaa) – mainion, olkoonkin kuluneen, sanaleikkinsä takia
• linko – sama juttu, kyseessähän on linkkiblogi
• puikoissa – yksi neuleblogien onnistuneimmista sanaleikeistä (genren sisällä onkin jo haastetta keksiä kivaa nimeä, jota ei olisi jo käytetty, xxx:n neuleet/käsityöt onkin ymmärrettävän yleinen nimeämiskäytäntä)
• ryytimaa – sana on itsessään minusta jotenkin kovin kaunis

Tässä on varmasti vasta murto-osa mielestäni onnistuneista bloginnimistä, mutta loput tuntuvat nyt karttavan mieleenmuistumista. En haasta itse tälläkään kertaa ketään, ja samalla langankierre lopettaa oman meemeilynsä tähän ”ei kahta ilman kolmatta” -meemiin ja liittyy joissain käsitöäblogeissa jo julistettuun meemittömään rintamaan. Suhtaudun nimittäin meemeihin itse hieman ristiriitaisesti, jotkut ovat kivoja, toiset eivät niinkään ja keskimäärin meemejä ei jaksa oikein lukea. Käsityöblogiin meemit istuvat mielestäni haircutblogeja huonommin, moni kun tulee blogilistan kautta lukemaan siinä toivossa, että esillä olisi jotain käsillä tuotettua, mutta päätyykin lukemaan sitä samaa meemiä, johon on jo n+1:ssä blogissa törmännyt aiemmin. Siinä vaiheessa, kun blogissa alkaa olla enimmäkseen meemivastauksia, eikä muita postauksia enää juuri lainkaan, tilanne alkaa olla jo surullinen ;).

Näin iltahämärissä saa niin huonoja kuvia että ihan ärsyttää, mutten malttanut odottaa huomiseenkaan kuvaussession kanssa ;). Neuleosuus ja lankojen päättely valmistui siis eilen, ja tänään sain silmukoitua kainalosaumat ja ommeltua pääntieresorin kaksinkerroin. Isohan tuo vielä lapselle on, mutta niin oli tarkoituskin.

Aikaa jäi, eli isotöisemmänkin haasteen olisi voinut ottaa, mutta koska tuon Käsityöhidasteen (TM) tehokkuus on epätarkka, olen valintaani ihan tyytyväinen. Kuvittelin kuitenkin etukäteen, että projektissani olisi enemmänkin tekemistä, homma sujui yllättävän vikkelästi. Haasteellisinta minulle oli neuloa yhtä ja samaa työtä kärsivällisesti eteenpäin, joka päivä, jättämättä sitä makaamaan välillä myttyräksi määräämättömän pitkäksi ajaksi. Tämähän vallan valaa uskoa siihen, että uskallan aloittaa enemmänkin näitä hieman isotöisempiä projekteja, ne on siis mahdollista toteuttaa varsin nopeastikin!

Kyseessä oli myäs ensimmäinen kerta, kun tein kaarrokeneuleen, suunnitelmissa on ollut pitkään. Hyvä juttu on myäs se, että nuo vuosia kaapissa maanneet islantilaiset hahtuvat alkoivat vähitellen huveta. Hamsteritilille saan kirjata 340 gramman kulutuksen.

…nimittäin vakavaan ja pahanlaatuiseen Clapotis– ja Noro Kureyon -kuumeeseen. Tauti on ilmeisesti ollut piilevänä jo pidemmän aikaa, mutta lopullisesti tartunnan puhkaisi altistuminen Tekele ja tuunauksen tähän postaukseen. Täten lupaan (itselleni) pyhästi olla katkaisematta hamsteridieettiä ja sen lisäksi neuloa ainakin molemmat ikuisuusprojektini (roguen ja fifi2:n) loppuun ennen claponorojen tilaamista. Mutta tahtoo!!!!!!!11111111

Team langankierre on edennyt kisasuorituksessaan viimeiselle väliaikapisteelle. Näyttää siltä, että langankierteen protesti sääntötulkinnoista osuukin omaan nilkkaan, kaarrokeneule on edennyt huomattavasti nopeammin kuin langankierre uskalsi odottaa. Neule ei olekaan ollut niin suuritöinen kuin langankierre kuvitteli, vaan se on edennyt vauhdikkaasti siitäkin huolimatta, että kisaosallistuminen on ollut mahdollista vain R.I.I.V.I.Ö:n (* ollessa nukkumassa. Edes nurkan takana vaaninut Kaappikirous (** ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut kaatamaan langankierrettä ohdakkeisella neulepolulla.

Langankierre keskittyy nyt loppukiriin ja odottaa mielenkiinnolla Kaappikirouksen viimeisiä taktiikoita neuleen ajoissa valmistumisen estämiseksi.

*) Rakastettavan Innostavan Ihana Vekara ja Ilmiömäinen Öheltäjä
**) Langankierrettä vaivannut neuleaiheinen syndrooma, jossa kaikki isotöisemmät neuleet hiipivät keskeneräisinä salakavalasti kaappiin määräämättömän pitkäksi ajaksi .

Ystävänpäivän kunniaksi: muistoja takapihaltamme viime kesältä. Hyvää ystävänpäivää 🙂 !

Olympiakoitos alkaa olla nyt siinä pisteessä, jossa useimmat vähänkään isommista neuleistani hiipivät salaa komeroon ennaltamäärittämättömäksi ajaksi, ennenkuin inspiraatio jälleen iskee. Hihat ovat nyt valmiit (mikä mainio idea tehdä ne ensin, miksei tätä[kään] ole kerrottu mulle aiemmin) ja miehustan helma kuvioneuleessa. Pitää yrittää väkertää apinan raivolla miehusta kainaloihin että pääsen kaarrokkeeseen, jota on sitten taas kiva päästä tekemään.

Ihan 100% tyytyväinen en kisasuoritukseeni ole, välinevalintaa ja voitelua olisi pitänyt fundeerata tarkemmin. Päästäkseni edes lähelle mallin tiheyttä puikkokoko pieneni 4,5:een, joka on langalle aika vähän, neuleesta tulee aika jäykkää, vaikkei nyt vielä aivan panssaria. Olen kuitenkin nitkuttanut menemään vaikka asia tipan vaivaa, eipähän tuule puserosta läpi kun ei ole pinta niin reikäinen…

Pitää oikein miettiä, miten sanani asettelisin. Muutamia pieniä vihreitä palloja on sittenkin eksynyt vääriin onteloihin, ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten minäkään olisi osannut täysin neutraalisti aikaisempaan postaukseeni suhtautua, jos olisin kokenut olevani sen kohteena.

En sinänsä halua tuottaa kenellekään mielipahaa. Halusin kuitenkin ilmaista mielipiteeni, kisatyön valmistuminen tosi nopeasti ja kehujen kerääminen nopeudesta tuntui minusta oikeasti hassulta. ”Ei näin”, ajattelin. Tässä oli kyse jostain muusta. En näköjään ole mielipiteeni kanssa yksin, mutta kuten nettiyhteisöjen luonteeseen kuuluu, nyt otetaan puolia. Toiset tukevat kritiikin kohteeksi joutunutta ja pitävät minua kisahengen pilaajana ja leikkimielisen kisan liian vakavasti ottajana. Kateellinenkin olen, kuulemma.

Lex kirjoitti edelliseen kirjoitukseeni antamassaan kommentissa samantyyppisiä asioita, kuin mitä itse tässä olen mietiskellyt. Rouva Päätoimittaja nostatti monen neulojan niskakarvat pystyyn ja sai aikaan aika ilkeitäkin kommentteja. Taustalla nähtiin jo lehtitalon salaliittoteorioita sen tulevaisuutta uhkaavaa mediaa vastaan, vaikka oikeasti kyseessä mitä todennäköisimmin on netin vivahteita liiemmin tuntemattoman naisen ajattelematon kirjoitus. ”Netinlukutaidottomuutta” näkee paljon – nettiä ei pidetä yhteisöllisenä eikä sosiaalisena, vaikka se mielestäni mitä suuremmassa määrin on sitä, mutta kovin eri tavalla kuin mitä perinteiset ompeluseurat. Toisaalta, nettiyhteisöt käyttäytyvät myäs kovin eri tavalla kuin perinteiset ompeluseurat. Negatiivisen palautteen antaminen on helpompaa, kun ei tarvitse nähdä silmästä silmään kritiikin vastaanottajaa, ei tarvitse olla todistamassa sitä, tuliko kohteena olevalle paha mieli. Rakentavan negatiivisen palautteen antaminen taas on vaikeampaa. Ei ole ilmeitä ja eleitä pehmentämässä sanojen antamaa iskua, eikä voi tehdä nopeaa korjausliikettä, jos sanojen sävy ymmärretään väärin tai otetaan kovin vakavasti. Kysyikö joku, tuliko Rouva Päätoimittajalle paha mieli?

Jos toteuttaisimme samaa kaavaa mitä nettitappe…keskusteluissa perinteisesti kuuluu, minun tulisi huutaa kuuluvasti ”Pitäkää tunkkinne!” ja tehdä näyttävä lähtö Team Finlandista. Kuitenkin, tällainen sinänsä pikkuasian vieminen äärimmäisyyksiin on aika lapsellista. Olen aidosti pahoillani siitä pahasta mielestä mitä mielipiteelläni aiheutin, ja samalla kiitän, että sain sen sanoa. Lasketaan syyttävät puikot alas nyt, jatketaan leikkimielistä kisailua aurinkoisella mielellä.

Netin neule- ja käsityöyhteisässä on viime aikoina singahdellut kantaaottavia kirjoituksia paljonkin. Ensin neulontalistalla tapelt… keskusteltiin mainonnasta ja sittemmin moni on blogissaan tai Ihan Itse -foorumilla ilmaissut närkästyksensä Suuren Käsityölehden helmikuun numeron pääkirjoitukseen. Silläkin uhalla, että joku vetää palkokasvin hengityselimeensä ja että olen mielipiteeni kanssa yksin, minun tekee mieli nyt äsähtää itseäni ärsyttävästä asiasta.

Neuleolympialaiset ovat käynnissä, perjantai-iltana sääntötulkinnoista riippuen joko kahdelta iltapäivällä, kisalähetyksen alkaessa yhdeksältä tai viimeistään olympiatulen sytyttyä oli lupa kohottaa puikot ja antautua kisakoitokseen olympia-aatteen hengessä: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Nyt näyttää siltä, että jotkut kilpailijajoukkueen jäsenet ovat sisäistäneet iskulauseesta vain ensimmäisen kohdan: nopeammin.

Yarn Harlotin alkuperäinen ajatus oli, että itse kukin valitsisi olympiatyökseen jotain sellaista, joka kilpailijan taitotason ja elämäntilanteen huomioon ottaen olisi haasteellista, mutta mahdollista toteuttaa kuudessatoista päivässä. Tästä kunniakkaasta itseään vastaan kamppailusta määräajassa työnsä valmiiksi saattaneet saavat kultamitalinapin blogiinsa.

Itselläni on tapana laittaa rima yleensä liian korkealle. Jotkut näyttävät laittaneen sen kovin matalalle – alisuoriutumisestako on kyse, jos kisatyö on valmis jo nyt, kun olympialaisista on vasta pari päivää takana. Eihän me kisailtu siitä, kuka on ekana valmis, eihän?

Mikä minua tässä sitten eniten ärsyttää? Eihän se ole minulta pois, mikäli toiset näin tekevät – vai himmentääkö se mahdollisen oman kultamitalini kiiltoa, että olen sen itselleni haasteellisemmalla työllä saavuttanut kuin se parissa päivässä jotain valmiiksi saanut mitalisti. Toivottavasti en sentään ole niin pikkusieluinen. Se mikä minua harmittaa on se, että pikakirijät itse menettävät jotain koko neuleolympialaisten ideasta. Koko kisan taka-ajatus ei toteudu.

Oma starttini meni vähän pitkäksi, perjantaina olin pitkästä aikaa taas ompelukoneen kimpussa ja väsäsin yätä myöten anopin housuja valmiiksi (ikävä kyllä kuvaa ei ole, mustat perushousut, ihan tylsät, ette menetä mitään 😉 ). Lauantai menikin sitten reissatessa yli kahdensadan kilometrin päähän kummitytön nimppareille ja siskonsa synttäreille. Tänään ehdin jo aloitella vähän hihaa, lisää mittaa siihen on luvassa viimeistään kunhan käsityöhidaste menee yöunille.