Siirry suoraan sisältöön

Usva-huivi

Usva-huivi

Kuin itsestään syntyneen vaihtohuivin jälkeen sain kuningasidean hakea lisää lankaa ja neulaista pikaisesti juhlahuivin itselleni tämän viikon lauantaina oleviin häihin. Juu-u. Tämä huivi ei syntynytkään ilman sotilaallista kuria – aikaa oli aluksi ruhtinaalliset kaksi viikkoa, kunnes viikko sitten en vielä ollut päättänyt malliakaan. Selasin nettiä, yritin piirtää itse, tuloksetta. Lopulta päädyin yhteen ”melko hyvistä” vaihtoehdoista, sillä tajusin kyllä etten huivia yhdessä illassa neulo, etenkin kun on tuo pieni Hidastekin. Valmista tulee melko nopeastikin, kun on ”pakko”, mutta terapeuttista sellainen neulominen ei ole – neuloin orjallisesti vähintään tietyn pituisen pätkän päivässä.
Usva yksityiskohta

Lanka on Garnstudion Vivaldia, sadasta grammasta tikuttelin vitosen puikoilla noin 52 x 155cm kokoisen huivin. Mallikerran löysin sanallisena ilmaiseksi netistä ja tulkkasin itse kaavioksi. Googlen kuvahaulla läysin tarkempia lähikuvia mallikerran tuloksesta, mm. maksullisen neuleohjeen, jota lopputulokseni hyvinkin pitkälti mukailee. Ettei nyt ihan plagioinniksi menisi (vai meneekä sittenkin), olkoon tämän huivin nimi Usva.

Muita asioita neulerintamalta: ilmoittauduin minäkin mukaan salaiseen neuleystävään, tuskin maltan odottaa pieniä postilaatikosta hiipiviä ylläreitä – ja vähintään yhtä kivaa on väsätä ja suunnitella paketteja itse!

Kävin myäs hipeläimässä Novitan syysuutuuksia ensin Sittarissa ja tänään Anttilassa, ja totesin molemmilla kerroilla, etten halua maksaa 13,80e jättiraidasta neulotuista polvisukista vaikka mieli kyllä kovasti tekisi, ne värit sattuu just mieleiset (ja se petrooli-Woolkin huutelee haluavansa hourglassiksi, Foxistakin [entäs sen hinta sitten!] tulisi kenties aika kiva nallepipo lapsoselle, vaientakaa joku nuo mokomat langat!).

Pari ufoakin tuli eilen illalla viimeisteltyä, niistä lisää pesukonepyörityksen jälkeen – ja hei, mulla on kesken (neuleista, ssh muista käsitäistä) enää vain starsky, mitäs tämä tällainen on!

8 kommenttia artikkeliin “Usva-huivi”

  1. Hihih, kuulostaapa niiiiin tutulta. Mulla kans iskee yhtäkkiä joku ihme viiraus päähän, että viimetingassa juuri ennen juhlia pitää alkaa ommella/neuloa/virkata/huovuttaa tms. jotain, joka on ihan pakko saada valmiiksi juhliin. Ja sitten menee suunnitellessa suurin osa ajasta ja lopulta melkein itku silmässä pitää tuhertaa työtä valmiiksi. Kiva kun on kohtalotovereita 😉 Mutta onhan sentään tosi kaunis huivi!

  2. Tutulta tosiaan kuulostaa, mulle iskee sama villitys, viimetingassa täytyy saada hetiäkkiä joku uus juttu vaikkei aikaakaan oikein olisi.
    Mutta komppaan aikaisempia. Usva on huivina erittäin kaunis, vaikkei terapianeulomista ollutkaan.

  3. Ohos, onpa kerrassan ihana huivi.
    Näyttää pahasti siltä, että tulen apinoimaan molemmat huivisi 😉 ostin jo langat sitä edellistä varten…

    Pakko allekirjoittaa tuokin, että ei todellakaan näytä yhtä hyvältä tuo paksusta tiivisti tehty, kuin tämä sinun tekemäsi.

    Ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *