Minä: Voi että tässä on jo paljon silmukoita, nämä kerrokset ei etene, kädet on hellänä eikä tämä työ lopu koskaan! Puuduttaa!
Mies: No miksi sinä sitten neulot?
Minä: No kun se on kivaa!
Icarusmytty 3. kaavion alussa. Kirikaverikin otti ja pyrähti jo maaliin.
19 syyskuun, 2006 @ 15:54
Kuulostaa tutulta! Meillä puolin ja toisin: Mies on purkanut veteraaniautonsa molekyyleihin ja putsaa ja kiillottaa kaikki osat ennenkuin kasaa taas kokoon. Puhkuu ja puhisee, kun se on niin hidasta ja aikaa ja voimia vievää. Minä kun ihmettelen miksi se yleensä pitää tehdä niin vastaus on vakio: No, kun se on kivaa!
20 syyskuun, 2006 @ 13:25
hei sä oot voittanut taas!
mun surkeessa yllätysarvonnassa. saat jotain ihan mitätöntä, mutta ajatus on tärkeintä. onnee.
20 syyskuun, 2006 @ 20:04
Sellaistahan se on, kurjaa mutta kivaa!
Ihananväristä lankaa muuten!
21 syyskuun, 2006 @ 7:46
Niin hyvin sanottu!
Mä oon samaa ihmetelly miehen pelaamisesta ku kuuluu kaikki mahdolliset kirosanat ja ollaan kiukkusia jos on hävitty ja se on silti kuulemma tosi kivaa.
Itellä taas jotkut vaikeat ompeluhommat saa hermojänteet tosi kireälle, mutta lopulta yleensä juuri ne hommat on niitä palkitsevimpia. On melläkin harrastukset!
RSS feed for comments on this post. TrackBack URI