Tuunattu hame ja huivipulma
Inhoan sanaa ”tuunata”. Sana on jostain syystä alusta alkaen kalskahtanut korvaan karmeasti, mutta pakko myöntää, että sana on käyttökelpoisuudessaan kätevä ja lyhyt kertomaan mistä on kyse.
Viikko sitten lauantaina vietimme ystäväni polttareita tai pikemminkin ”tyttöjen viikonloppua” höyrylaivaristeilyn, ravintolaruokailun ja saarimökkeilyn merkeissä. Lämpömittari kipusi kolmenkymmenen asteen kuumemmalle puolelle jo perjantaina, jolloin olin saapunut anoppilaan lähemmäs tyttöilypaikkakuntaa. Hamepulassani päädyin appiukon farkkukaapille ja anopin hyvinpalvelleen ompelukoneen ääreen ja tuunasin itselleni farkuista ”sen trendikkään” pikahameen. Kotona hame sai vielä kaksoistikkaukset asiaankuuluvan värisellä langalla. Helma on toistaiseksi risareunainen, saa nähdä käännänkö sitä ensinkään.
Jäin Itä-Suomeen useammaksi päiväksi ja totuin melkein jo olemaan pois koneen ääreltä kun polttarisankarin, käsitöitä tekevän hyvän ystäväni, seura oli kerrassaan mukavaa. Väsäsimme yhdessä hänelle hääpukua parin viikon päästä koittavaa alttarille astumista varten lasten temutessa jaloissa.
Myäs vaihtohuivi valmistui netittämyyden siivittämänä ja on nyt pingottumassa. Ehdinkin jo eilen hypähtää paikalliseen lankakauppaan hamstraamaan lisää huivilankaa, tällä kertaa farkunsinistä Garnstudion Vivaldia, josta olisi tarkoitus tehdä itselleni jonkunlainen huivi juuri noihin kuun lopussa luvassa oleviin häihin. Juhlamekkoni on polviin asti pitkä tykäistuva, helmasta hieman a-linjainen siniharmaa silkkimekko jossa on vaaleanharmaata kuviota, kuin siveltimen vetoja, edessä. (Fiksuna tyttänä olisin toki voinut ottaa kuvan sekä mekosta, että langasta, mutta nyt on jo pimeää.) Olen nyt kaksi iltaa tuijottanut nettiä ”jonkun kivan” huiviohjeen toivossa, mutta kaikki on enemmän tai vähemmän plääh. Kuvittelin tekeväni kolmiohuivin, mutta tekisinkä sittenkin suorakaiteen. Apua, häät ovat kohta eikä minulla ole malliakaan!