Siirry suoraan sisältöön

Progress

ms3 after 1st clue

Mystery Stole 3 etenee, kuvassa tilanne ensimmäisen vihjeen jälkeen. Toissapäivänähän ilmestyi jo uusikin, harmi kun tämä ei ole ihan parhaasta päästä hiekkalaatikkoneuleissa. Helmet ei kuvassa eikä oikeassa elämässäkään juuri erotu, paitsi valoa vasten. Käytän siis HelmiQ:sta tilaamiani tsekkiläisiä kirkkaita 8/o siemenhelmiä. Pitsineule alkaa erottua sitä paremmin mitä isommaksi työ etenee, vaikka aluksi näytti siltä että silkkilangasta tehty pitsi muistuttaa lähinnä Myttyä.

Neiti vajaa 3v silitteli ja paijasi huivinalkua ja kehui sitä kauniiksi. Helmet kiinnosti myös, nekin ovat pieniä ja kauniita. Tänä aamuna tyttö istui keskittyneenä keittiön päydän ääressä kakkosvihjeen kaaviota tutkaillen, helmiä käsissään pyöritellen ja totesi: ”Minä osaan neuloa.” Kyllä tuo vielä tavoille opetetaan!

2 kommenttia artikkeliin “Progress”

  1. Tänäänpä kai se viimeinen vihje jo tulee, mutta minä sain vasta kakkosvihjeen loppuun asti. Minun keskittymistäni häiritsee jo miehenkin läsnäolo..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *