Polvisukat ja uusia perheenjäseniä

Jättiraita-polvisukkaset valmistuivat jo monta päivää sitten, mutta syksyisen harmaa ja sateinen sää ei ole suosinut valokuvausta. Ideaali ei sää ollut tänäänkään, mutta jalustaa ja itselaukaisijaa käyttään niin jonkunlainen otos onnistui. Sukat ovat siis 7 veljeksen syysvärikartan jättiraitaa, ja valmistuivat puolivahingossa muiden töiden lomassa kuin itsestään: ohuemmista sukkalangoista neulomaan tottuneelle seiskaveikkasukat syntyvät suorastaan ”liian” nopeasti. Lopputuloskin kyllä on jopa liian paksu, mutta värien vuoksihan langan ostinkin.

Sukat ovat perusversiot tavallisella kantapäällä ja sädekavennuskärjellä. Aloituksessa oli 56 silmukkaa ja nilkasta eteenpäin 44. Aloitukseen neuloin leveän 2o2n -resorin, ja kavennuksiin katsoin hieman osviittaa kirjastosta lainassa olevasta Sukkasillaan-kirjasta. Kirjan mukaan polvisukan varsi jakaantuu kolmeen osaan: suoraan aloitukseen, pohjekavennuksiin ja suoraan nilkkaosaan. Resorin jälkeen jatkoin vielä jokusen kerroksen suoraa vartta ja sukkaa jalkaan sovittamalla päättelin, missä vaiheessa pohjekavennukset tulee aloittaa. Laskeskelin kerrosten ja jalan pituuden mukaan ja päädyin kaventamaan 2s joka 8. kerros, yhden ykköspuikon alussa ja yhden nelospuikon lopussa, yhteensä 6 kertaa. Lopputulos on aika napakka, mutta löystynee kuitenkin todennäköisesti käytössä.

Lankakoriin on ilmiintynyt uusia asukkaita. Alpakoista pitäisi pikimmiten syntyä talviasusteita pikkuneidille, ainakin lapaset ovat kiireyslistan kärkipäässä. Austermannin Steppiä minun ei alun perin pitänyt ostaakaan, sillä väri- ja raporttivaihtoehdot ovat mielestäni olleet lähinnä järkytys, mutta anopin ihmeteltyä suu vaahdossa terveysvaikutteisten sukkalankojen esittelyilmoitusta ei syntymäpäivälahjaa tarvinnut enää miettiä. Kiireyslistalla aika kärjessä. Piikun ruskavärisestä hahtuvasta on tarkoitus tehdä ainakin neidille huovutettava hattu talveksi. Kovin kauan ei siis senkään kanssa ehdi märehtiä, talvihan on nurkan takana.