Marsilaiset hyökkäävät

Filed under: sanasia — iona, keskiviikko, 24 toukokuun, 2006 klo 9:14 pm

Minulla on sellainen mielikuva, että olisin rutissut tästä jo joskus aiemminkin, mutta siitä huolimatta (ja vielä ilman kuvaa, hyi minua! Aioin kyllä kasata kaikki ufot yhteen kasaan kameran rääkättäväksi, mutta tässä harmaudessa kuvasta olisi tullut niin ala-arvoinen että olkoot):

Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että mikään ei valmistu. Susannakin pohti sitä, miten muissa blogeissa esitellään vähän väliä jotain isoa ja hienoa, mutta jos itse tikkuaa ännää tyätä pari riviä kerrallaan kutakin, ei mitään esiteltävää synny. Lisäksi aikapula vaivaa täälläkin, pikkuneiti ei suopein silmin äidin käsityöharrastuksia katso, ja illalla kun saa plinsessan nukkumaan, iskee äkillinen kooma: tuijotan vain muiden blogeja silmät harittaen enkä neulo, en ompele, en tee mitään, vaikka lopultakin olisikin aikaa!

Loppujen lopuksi kyse taitaisi olla myös ajankäytän järkeistämisestä. Aionkin nyt paneutua ufopulmaan. Fufoiluun en ennättänyt/saanut aikaiseksi osallistua, mutta kesäkuusta tulee oma taistoni lentäviä lautasia vastaan. En aloita uusia neuleita, ennenkuin keskeneräisten kori on paremmassa kuosissa. Ompelen jo suunnitellut ja tarpeelliset (mm. neidin pitää saada juhlamekko kesäkuisiin häihin) asiat ennen kuin hurahdan taas kokeilemaan jotain kummaa.

Todo-lista näyttää tältä (subject to change):

  • Starsky (hihat ja puolet takakappaleesta valmis, kiva tehdä, mutta rauhaa tällaisen neulomiseen ei juuri ole)
  • kippurakärkiset huopatossut Ziinan blogin ohjeella (noin 3/4 neulottu)
  • moppilankakassi (reilusti yli puolenvälin, tökkii värin vaihtuminen kesken kaiken, kun samansävyistä moppilankaa ei ollut)
  • seeprasukat (yksi valmis, yksi hyvin hyvin alkutekijäissään)
  • apina-fleecepusakka (apinat leikattu)
  • tulppaanipuku kaverin muksulle (kaavat piirretty, tulppaanit leikattu)
  • lisko- ja perhospaidat toisen kaverin muksuille (liskosabluuna tehty ja liskopaidan kaavat leikattu)
  • juhlamekko neidille (ei harmainta hajuakaan mistä, millaisen, miten ja milloin… pellavaa olis, ehkä siipineulakokeiluja ja maalaisromantiikkaa?)
  • neidin naama -ristipistotyö… (ei musta taida olla pistelijäksi, ehkä 5% tehty ennen alkuinnostuksen hyytymistä)

Olen listaihminen, teen listoja vaikka mistä, ne ovat tapa jäsennellä elämää. Todo-listat motivoivat, ahkeroidun tekemään, että saan viivata valmiiksi saadun listasta yli. Opiskeluaikana minulla oli tekemättämistä koulutöistä todo-lista tietokoneen työpäydän taustakuvana: siinä niitä oli sen verran ärsyttävä katsella, että välillä tein ahkeruudella hommia ihan vain saadakseni pyyhkiä taustakuvan listaa lyhyemmäksi!

Sopii toki kysyä missä vaiheessa käsityöharrastus menettää terapia-arvonsa ja muuttuu stressiä lisääväksi, kun alan ahdistua tekemättömistä ja siitä miten aika ei riitä tehdä vielä enemmän… *tähän silmiä pyörittelevä hymiö*. Elämä on?

10 Comments »

Helminalle

24 toukokuun, 2006 @ 21:41

Hei, kyllä fufoiluun saa tulla mukaan edelleen, juuri eilen taisi Santrakin ilmoittautua.
Tunnustan olevani myös listojen tekijä.
Valitettavasti listat yleensä hukkuvat ennen kuin saan kaikkea listattua tehtyä :)..

Susanna

24 toukokuun, 2006 @ 21:59

Elämä on 😀 Ja kyllähän sitä stressiä joskus muodostuu, varsinkin jos kesken on jotain tosi kivaa, minkä haluaisi valmiiksi muttei jaksaisi millään tehdä. Mä pääsen siitä stressistä aloittamalla uuden työn tai pari…

Ja sama juttu mulla, kun lapset vihdoin sammuu, tuijotan vaan ruutua tai pahimmassa tapauksessa seinää.. Kankaita en voi illalla leikata ollenkaan kun tuntuu että virheitä tulee niin älyttömästi.

Jaana

25 toukokuun, 2006 @ 8:01

Veit jalat suustani..
täähän säästää aikaa.. haamukirjoittaja lukee mun ajatukset ja kirjoittaa blokiinsa.. pitäisikähän linkittää??
ei sentään, mutta ihan samoja mietin välissä.

reeta

25 toukokuun, 2006 @ 8:03

Minua auttaa se kun ei aloita liian montaa työtä (eikä myäskään suunnittele liikoja). Kylmän rauhallisesti vain ohittaa kivat jutut jos vanhat eivät ole valmiina. Itse olen myäs listaihminen ja lista onkin auttanut, mutta myös stressaanut. Listalta kun näkee mitä vielä pitää todella tehdä (yleensä liian monta asiaa). Joskus lista näyttää liian pitkältä, vaikka oikeastaan sen lyhentämiseen ei mene niin kauan aikaa kuin luulisi.

Tästä keikesta tulikin mieleeni, että voisin päivittää omaa listaani 🙂 Tsemppiä listan lyhentämiseen!

Villasukka

25 toukokuun, 2006 @ 9:10

Fufoilu on muillekin töille kuin neuleille. Itsekin aio(i)n saada ristipistelyn ja housut tehtyä, mutta tuo housukangas tai hautautua kangaslaatikon pohjille.
Minäkin tykkään listoista! Ne jotenkin jäsentää tämän pääkopan kaaosta…

Helminalle

30 toukokuun, 2006 @ 16:34

Hei iona, fufoiluun saa toki tulla mukaan muillakin ufoilla, ei pelkästään neuleilla.
Listoilla taitaa olla ainakin virkkuita, ristipistoja ja ompeluksiakin.
Pääasia minusta on, että komeron kätköissä riittämiin marinoituneet valmistuvat (tai purkaantuvat ;)) millä tahansa konstilla.
Sekaan ja mukaan vaan, tervetuloa!

Voit laittaa vaikkapa fufoilun tuoreimpaan postaukseen viestin ja sähköpostiosoitteesi, josta Krista voi kutsua sinut mukaan.

Iona

30 toukokuun, 2006 @ 16:46

Helminalle: Jaa.. hmm. Pitäisköhän sitä sit. Harkitsen asiaa!

Helminalle

30 toukokuun, 2006 @ 19:58

Mukaan ehtii vielä vaikka elokuussakin, joten take your time..
Tarkoitus ei ole painostaa, mutta mukaan mahtuu kyllä.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

XHTML: Nämä tagit ovat sallittuja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>