Menin sitten ilmoittautumaan neuleolympialaisiin, tarkoituksena olisi saada aikaan lapsen kaarrokeneule niistä islantilaisista hahtuvista. Meninköhän haukkaamaan liian ison palan? Ja eihän mulla ole vielä malliakaan! Taitaa muutama ärräpää päästä, kun ensi kuussa nykerrän paitaa seisaaltani baaritiskin ääressä riiviöltä paossa. Susannakos se oli, joka kertoili neulovansa seisaaltaan. Alkaa myös nuo neuleet jakautua minullakin KTN ja KTV-versioihin, termeistä kiitos ilulle.
Ommella en voi enää juuri lainkaan. Alakerrassa säilyy sopu neitokaisen kanssa, mutta yläkerrassa on vaan kerrassaan aivan liian paljon aivan liian mukavia kaappeja ja laatikoita tutkittavaksi. Myös työhuoneen kirjahyllyn tavarat on mukava vetää lattialle. Ja ne käsityötarvikkeet ompelupöydällä! Voi sitä riemua kun pääsee käsiksi ompelulankoihin tai askarteluhileisiin.. äidistä se vaan ei ole ollenkaan niin kivaa. En tue lapseni luovuutta, olen kammomamma.
Palailen nyt kuitenkin Ottobrelehtien pariin, sovittiin näes, että mies saa wowittaa iltaruokaan asti ja minä ommella loppuillan. Jee!
Joo, minä se olin 😀 Seisaaltaan syntyy tulosta! Ompeleminen vaatii kyllä järjestelyjä. Melinda mulla on usein sylissä, tai sitten se yrittää istua paininjalan päällä. Jocsu tekee kaikkensa saadakseen sormensa milloin minnekin, kiskoo johtoja ym. Hermothan siinä menee, tästäpä syystä meilläkin tehdään noita ”pelaa sinä tänään, minä ompelen huomenna”-diilejä 😀