Kuvaton kiukuttelu

Filed under: sanasia — iona, tiistai, 25 huhtikuun, 2006 klo 12:17 pm

Blogiriiv..taaperolle on selvästi tulossa tahtokausi, joten minäkin heittäydyn nyt blogini lattialle kiukuttelemaan. En saa tahtoani läpi mm. seuraavissa asioissa:

  • Tahtoisin toisen käsiparin, sillä aikaa kun toisilla sylittelee riiviötä ja pitää pois pahanteosta.. eiku maailman tutkimisesta, toisilla voisi vaikka neuloa. Kolmaskaan käsipari ei olisi pahitteeksi, silloin voisi neuloa esim. molempia sukkia helposti yhtä aikaa.
  • Tahtoisin ompelukoneeni pois huollosta, se on ollut puukotettavana jo 4.4 lähtien. Paikallisen merkkiliikkeen hapannaamainen myyjä tiuskaisi viedessäni että sillä ei saa sitten olla kiire (ensi kerralla taidan viedä naapurikaupunkiin), mutta olisi joka tapauksessa jo korkea aika saada valmista!
  • Tahtoisin päivään kahdennenkymmenennenviidennen tunnin ja viikkoon kahdeksannen päivän, että ehtisin toteuttaa kaikki ne ideat joita putkahtelee vähän väliä milloin mistäkin.
  • Tahtoisin selvitä parin tunnin yöunilla, ettei mainiota käsityöaikaa tarvitsisi tuhlata nukkumiseen. Itse asiassa, olisi aika näppärää, jos ei tarvitsisi nukkua lainkaan.
  • Tahtoisin olla pitkäjänteisempi ja aikaansaavampi. Hengästyn monen muun käsityöbloggaajan vauhtiin ja tuotteliaisuuteen, oma aika tuntuu menevän peukaloita pyöritellessä ja pohtiessa mitäs sitä oikein tekisikään.

Kiitos, tämä helpotti. Nyt voin olla taas aurinkoinen viisi minuuttia, kunnes saan taas kilarit jostain pienestä asiasta, joka ei jälleen mene oman mielen mukaan ;).

4 Comments »

Susanna

25 huhtikuun, 2006 @ 12:31

kuulostaa ihan mun ajatuksilta. Ja lapset vielä tahtois koko ajan olla ulkona kun on niin nätti ilma. Mietinkin jo että pitääkö raahata ompelukone pihalle että saa jotain tehtyä 😀

Tiina

25 huhtikuun, 2006 @ 13:25

Tuttu tunne… Nukkumisesta olen jo osin luopunut, viikolla ei enää yhdeksää tuntia yössä nukuta koska iltaisin on neulontatuokio.

Ulos kannattaa ottaa neule mukaan, se on vähän kevyempi kuin ompelukone 😉

Villasukka

25 huhtikuun, 2006 @ 13:52

Voi, jos keksit jonkun ratkaisun noihin, kerro minullekin!

AnneM

25 huhtikuun, 2006 @ 14:25

veit sanat suustani!

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

XHTML: Nämä tagit ovat sallittuja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>