Inventaariota
Eilisiltana, kun olin jo tehnyt valmiiksi Excel-taulukon lankainventaariota varten, jumituinkin järjestämään selaimen kirjanmerkkejä. En olekaan oikein tullut juttuun niiden kanssa: Firefoxin kirjanmerkkipalkissa on muutama tärkein linkki ahkerassa käytässä, mutta varsinaiset kirjanmerkit tökkäävät. Unohdan merkata mielenkiintoisen sivun kirjanmerkkeihin (ja sitten onkin puolimahdotonta löytää saittia enää uudestaan, mikäli edes muistan sen olemassaoloa – muistinmenetykseen eivät kuukkelointitaidotkaan auta). Toisekseen, unohdan, että olen merkannut mielenkiintoisen sivun kirjanmerkkeihin (kirjanmerkeistä löytyi monta jo kadonneeksi luultua urlia!!) Kolmanneksi, kirjanmerkeistä ei ota mitään tolkkua, kuka jaksaa selata satakunta lajittelematonta linkkiä?
Nytpä näppäränä tyttönä tein Firefoxin kirjanmerkkipalkkiin kansiot, joihin mielenkiintoiset linkit voi vetää aiheen mukaan (hiirellä kiinni sivun osoitteen edessä olevasta favicon-ikonista, nappi pohjaan ja raahaus kirjanmerkkipalkin kansioon). Näihin sitten lajittelin osan entisistä (suurin osa lienee vaki-neulepolkkaajalle tuttuja, sillä lähes kaikki käsityöaiheiset linkit on ryövätty blogeista ja sähköpostilistoilta). Enivei, siltä varalta että jotakuta kiinnostaa, tässä muutamia valikoituja:
Neuleaiheisia:
- Grumperina: Gabling without a cable needle – vähän erilaiset ohjeet apupuikottomaan palmikointiin kuin esim. Marjutilla.
- KristiinanSilmukat: Sukat ja hihat yhtäaikaa yhdellä pyöröllä. Vielä kokeilematta.
- Cimdu Raksti – läjä latvialaisten lapasten kirjoneulekuvioita, talteen että sit joskus.
- ABCs of Knitting: Actual Size Graph Papers – tismalleen tiheyteen sopivia suunnitteluruudukoita pdf:nä. ”Sit joskus” -kategoriaa.
- KnittingHelp.com: Decreases – näppärä ja havainnollinen kuva erilaisista kavennuksista, sisältää myäs videot.
- The Incredible, Custom-fit Raglan Sweater – raglangeneraattori tallessa sitä vielä neulomatonta suosikkiraglania varten. Neuloiskohan toi linkki sen myäs?
- Generic Toe-up Sock Pattern – sukat kärjestä alkaen, yksi versio
- 1940s Patterns to Knit – läjä 40-luvun brittineulesuunnittelua Victoria and Albert Museumin kotisivuilla, ohjeineen
- Morehouse Farm – säilötty etusivun krokotiili- kissa- ja rottahuivien kuvien takia: ihq!!!
- Knit lit: bonnie: learning how to do smocking – mielenkiintoinen ohje neuleeseen ommeltuun smokkipoimutukseen. Joku vauvan nuttu/mekko ehkä? (Onkohan mulla sit enää vauvaakaan kun tänne asti ennätän.)
- Stuffies – leluja!
- Pepperknit: nupp, nupp, nupp – ohjeet Swallowtail Shawlin suurentamiseen
- Jannette’s Rare Yarns – tokihan tän nyt ”kaikki” tietää, mutta mukana siksi että eilisiltana suunnittelin The Tilausta jo vakavissani. Filosofisia tulkintoja lankalakosta ja sen lopettamisesta luvassa lähiaikoina.
Ei-neuleaiheisia
- Sock Monkey Tutorial ja toinenkin – ohjeita sukka-apinoihin. Otettu talteen vissiin duunit mielessä.
- Askartelusivut – Aino Leiviskä – ohjeita korttien uusiokäyttöön. Töijuttuihin myäs?
- Kaavat ja ohjeet lasten ulkohanskoihin
– ompelevat äidit, enjoy!
Lasten käsineistä aasinsiltana vuoden ekaan aloitettuun ja lopetettuun neuleeseen.
Kyllä, se neuloo niitä tylsiä villavaippahousuja taas. Tikut 4mm, malli oma. Tehty tarpeeseen, lisääkin tarttis.