Endiitti?
Tartteisin hovikuvaajan tai hovimallin. Niiden puuttuessa oli pärjättävä Mr. Tripodin kanssa. Arvelin ettei Miss Sunshine olis tänään tavattavissa, mutta tokihan hän sitten näyttäytyi kun kuvaussessiot oli jo ohi. Mattimyöhäinen!
Hourglass Sweater Joelle Hoversonin kirjasta Last Minute Knitted Gifts. Lanka Rowanspun DK Kurkkulan alelaarista, väri Rush. Puikot 4mm metalliset Inox-pyöröt (!, parempia tikkuja odotellessa), ja bambusukkikset.
HGS on ollut pitkään top priority todo-listalla mutta vasta nyt sain sen loppuun. En ole näissä trendineuleista aina kuin muutaman vuoden myöhässä. Tuli kiva, kainalot vähän pussittaa mutta ilman lyhennettyjä kerroksia ei rintavarustuksen kohdalla voi muuta odottaa. Lisäsin paitaan vähän pituutta, ehkä pari senttiä lisää olis vielä voinut olla, mutta toimii näinkin. Myös kaarrokkeeseen lisäsin kerroksia, sovitin, purin ja lisäsin vielä enemmän.
Geneeriset varpaista aloitetut sukat Trekking XXL:sta, puikot 2mm, tiimalasikantapää. Ei mitään kummallista näissä.
Läjä vauvankuiviketta, tarpeeseen, jälleen törkeä kopio kaupallisesta versiosta.