Lapsen collegehaalarit ja perfektionismista
Sainpas aikaan jotain ompelukoneellakin. Kaava on Ottobren numerosta 1/2005, lehden malli oli tehty velourista mutta vaihdoin kankaan collegeksi ja siirsin vetoketjun eteen. Lahkeeseen on brodeerattu kuvio joka ei sit sattunut ihan keskelle kun leikkelin kiireessä kankaasta paloja. Mitenniin nykyisin ei enää ehdi keskittyä täyteen pedanttiuteensa asti? Ei kerrota kellekään myöskään sitä, etteivät taskut ole millilleen samassa kohtaa, ja että toisen etukappaleen langansuunta ei ole aivan suora. Pesty college kiertää inhottavasti kaavoja asetellessa, en tykkää. Niin joo, kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan suurempaa kuvaa, joka muuten sekin on sumea, kamerani on kyllä hyvä, mutta sen objektiivin valovoima ei tahdo millään riittää sisäkuviin käsivaralta edes kirkkaana kesäpäivänä ilman salamaa, ja salama taas polttaa kuvat rumiksi. On minulla jalustakin, mutkun se on kaapin pohjalla.
Haluaako joku ostaa tipan perfektionismia, täältä löytyisi halvalla! Ihan kaikkea ei kai tarvitsisi säätää millilleen, etenkään kun jaloissa pyärii tuo 1v 4kk hidaste. Sitäpaitsi, lapsikin saisi varmaan enemmän vaatteita kaappiinsa, jos suostuisin joskus tekemään jotain helposti? Minä kun olen sellainen haasteiden etsijä, että jos mallissa lukee ”helppo” tai ”nopea” en suostu sitä vilkaisemaankaan, sellaiset on tylsiä! (Sama kyllä pätee ruoanlaittoonkin, ja sudoku-ristikkojakin aloitin tekemään suoraan hankalimmasta vaikeustasosta.) Hivutankin siis riman aina niin korkealle, ettei ole ihmekään jos neulomukset ja ompelukset ottavat aikaa ainakin tässä elämäntilanteessa…