Tunnustus

Mikä tämä on?

fifi2

Nooh, Prismassa oli tänään Butterfly alessa, ja aloin miettiä että oikeastaan Fifi 2 olisi aika kiva joululahja jollekulle.. seliseli. Nyt siis minäkin kun kaikki muutkin. Huokaus. Niin juu ja se Tango ei toiminut tuossa mallissa, ei ainakaan mustana – haituvat ovat niin pitkiä ja peittäviä että olin tehokkaasti sekaisin jo ekalla kuviokerroksella, kun pikaisesti fifinalkua siitäkin pari päivää sitten testasin.

Butterflyn lisäksi ostin vielä virkkauslankaakin ja koukun, jonkun ihme päähänpiston seurauksena. En ole ikinä ”oikeasti” virkannut mitään valmista, kokeillut kyllä jos vaikka mitä eli teoriassa osaan, käytännössä en oikein. En edes vielä tiedä, mitä langasta lopulta tulee!

Kuitenkin, viime päivien tapahtumien johdosta julistan täten, etten enää osta mitään käsityömateriaaleja, ennen kuin vähintään kolme valmista työtä on blogissa julkaistu. Piste.


Posted

in

by

Tags:

Comments

6 vastausta artikkeliin “Tunnustus”

  1. anonyymi avatar
    anonyymi

    Koskas vauvan on tarkoitus syntyä?

  2. Iona avatar

    Vauva syntyi jo 11 kuukautta sitten, eikä uusia ole vielä tilauksessa saati valmistuksessa :).

  3. räpeltäjä avatar

    siis mikä tossa fifissä on niin puoleensavetävää. Mullaki on täysi työ pitää sormet erossa, etten ala tekemään itsekin. Outo riippuvuutta aiheuttava malli.

  4. Iona avatar

    En käsitä, en itse edes välitä tuonkaltaisesta huivista, ja kuten taisin jo sanoa, vinoelementit ei ole suosikkejani. Ja silti pitää vaan tehdä :D. Mietin jo ykkösfifiäkin Kid Mohairista tai vastaavasta. Internet on vaarallinen!

  5. Stina avatar

    Mä en kyllä takuulla aio tehdä fifiä, ikinä ikinä ikinä 😛 Siis oikeasti. Luojan kiitos, neulomisinnostus lopahti aikaa sitten kun piti alkaa tehdä Saralle villahousuja. Lanka on punaista Nallea eli aika ohutta, mutta kun ei ne villahousutkaan saisi olla kovin paksut, kun tuo ipana on niin lämminverinen. Näinköhän käy, että ompelen pikapikaa jostain fleecestä lämpöeristepöksyt, kun päiväkodista tulee noottia, ettei lapsella ole välihousuja? 🙂

  6. Anni avatar

    Hurraa Fifi2!!! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *